taas sunnuntai aamu saa
sut liittymään joukkoon harmaaseen
kirkonkellot sua johdattaa
kun parvelle saavut sä valkoisen kaapusi kaa
nyt olet siinä vaikka kukaan sua siinä ei nää
taas valkoisen pilven taa
jää aurinko vuoroaan odottamaan
se pelkää tätä maailmaa
sen hiljaista ääntä ei joukosta voi erottaa
sillä jäänyt oot elämässäs huoneeseen yksinäiseen
vai jouduitko kellariin jonne valoa ei näy
ei siellä valoa näy
hei kuorotyttö minne laulusi jää
taivaan tuulissa, parvella taas häviää
jos et jaksa sä pois esirippua nostaa
joka peittää sut katseilta
niinkuin sua ei ehkä olisikaan
hei kuorotyttö miksi laulun mä teen
siitä pääsi kun työnnät sä pensaaseen
ehkä tahdoin vain näyttää ettet onnistukaan
sä maailman kaikilta katseilta piiloutumaan
sun edessäs seisoo hän
joka saa sun sydämes läpättämään
kai tahtoisit enemmän kuin
"hyvää huomenta mitä tänään lauletaan"
mutta olet vain hänelle ääni hiljainen
ääni niin hiljainen ettei sitä kuulla voi
kukaan kuulla ei voi
ja viimeisen virren jälkeen
pois parvelta äänet katoaa
palaat huoneeseen yksinäisten
jonka ovea viikkoon taas auki et sä saa
