inen mets hukkuu peittyen
hiirenhiljaa lumeen kalpeaan,
talvihuntuun surunvalkeaan.
Y on synkk yll kaikkien.
Ja piv jokainen j alle Pimeyden
yht varmasti kuin piv eilinen.
Haudassani en kaipaa kasvoja,
riippuvuutta, elmisen vaivoja.
Maasta tullut mutta maaksi tule en.
Kuten kuukin isin yksin reitilln,
sadat jljet, aamu jljilln,
huomeniltaan silti hviten.
Hirtin ajan ksivarteen,
ajan virran trmn parteen,
ihmistuskan, ihmisyyden,
kaiken sen mitttmyyden..
Kun katsot kuuta silminesi,
tied ett katson takaisin,
tunkeutuen sydmeesi,
tuoden kauhun kyynelin.
