Ja niin tulimme ratsastaen loppu muassamme, tulimme kera Tuskan, Nln, kera Kuoleman.
Ja ylle maan piirtyivt kylmyys, valottomuus ja haihtuva elm.
Teidn aikanne on ohi.
Meidn on alussa ja niin on aina oleva.
Teidn loppunne tulee aina uudelleen, teidn on ikuinen kuolema.
Me vihaamme teit, teidn uskoamme!
Poljemme teidt maahan, murskaamme heikon rotunne!
Niin on aina oleva.
Me poltamme Isnne kirkot.
Poltamme ne maan tasalle.
Hvitmme kristityn vitsauksen lopullisesti.
Ja katsomme menneeseen, nautimme tuskanne, nautimme kristityn kuoleman,
nautimme liekkien turman, kaikki loppunne kauheudet, kaikki ilomme, uudelleen.
